4 annosta
Ainekset:
500 g broilerinjauhelihaa
2 kpl kananmunaa
1,5 dl kermaa
3 rkl leipäraastetta
2 dl hienonnettuja Champ- siitakesieniä tai valkoisia herkkusieniä
1 dl hienonnettua sipulia
suolaa
valkopippuria
1 rkl hienonnettua VihreäKeiju-ruohosipulia
öljyä
Freesaa sienet, sipuli ja ruohosipuli. Anna jäähtyä. Sekoita kerma, leipäraaste ja kananmunat. Sekoita seos broilerijauhelihan joukkoon, lisää joukkoon sienet ja sipulit, mausta. Paista koepala ja tarkista maku. Paista pyörykät öljyssä tai uunissa.
Lisäkkeenä tuorejuustoa, jossa mukana tuoreita VihreäKeiju - yrttejä.1 ruukku VihreäKeiju -jääsalaatti
½ VihreäKeiju -kurkkua
4-5 tomaattia
1 iso sipuli
20 mustaa oliivia
200g fetajuustoa kuutioina
1 tl kuivattua oreganoa tai basilikaa tai 2 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
Kuori ja leikkaa sipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit ja kurkku. Suikaloi salaatti vadin pohjalle. Lado tomaatti-, kurkku- ja sipuliviipaleet kerroksittain salaatin päälle. Levitä valutetut juustokuutiot salaatiainesten päälle ja koristele mustilla oliiveilla.
Sekoita öljypohjainen kastike ja kaada salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ja tarjoa mahdollisimman kylmänä.