Kasvistuotteista tuttu sirkkalehtilippu edellyttää viljelijältä sitoutumista Kotimaisten Kasvisten kokoaman Laatutarha-ohjeiston noudattamiseen toiminnassaan ja varmistamaan tuotteidensa korkea laatu ja tuoreus kuluttajalle saakka. Sirkkalehtilipun oikeus edellyttää auditointia. Auditoinnilla varmistetaan, että kuluttajat saavat turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita niin, että samalla otetaan huomioon ympäristön ja työntekijöiden turvallisuusnäkökohdat.
Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry, Laatu-info 2008
VihreäKeiju tammenlehvä -salaattia
3 valkosipulin kynttä
1½ dl oliiviöljyä
8 vaaleaa leipäviipaletta
oliiviöljyä paistamiseen
sinappia
2-3 rkl sitruunamehua
½ rkl Worchestershire-kastiketta
parmesan-juustoa
1 pieni prk anjovisfileitä paloiteltuna
Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita oliiviöljyn joukkoon. Anna maustua vähintään tunnin.
Revi salaatti sopiviksi suupaloiksi ja pane viilenemään kannelliseen astiaan jääkaappiin. Leikkaa leivät 1,5 x 1,5 cm: n kuutioiksi ja paista pannulla oliiviöljyssä rapeiksi ja kullanruskeiksi. Poista oliiviöljyn joukosta valkosipulin kynnet.
Sekoita isossa salaattikulhossa sinappi, sitruunamehu, Worchestershirekastike, parmesanraaste, paloitellut anjovikset ja viimeisenä valkosipuliöljy.
Kaada kulhoon salaatti ja sekoita hyvin. Lisää pinnalle leipäkuutiot ja parmesanraaste.