Kaupasta kotiin ja sienet ruuaksi! Viljeltyjä herkkusieniä ei kannata pestä vaan pyyhkäise pinta tarvittaessa kevyesti talouspaperilla tai pullasudilla. Jos veitsen käyttö tuntuu työläältä viipaloi herkkusieni munanleikkurilla. Painallus ja sienet ovat valmiita käyttöösi!
Herkkusienistä saat loihdittua esimerkiksi maistuvan keiton, laatikon täyttävämmäksi ruoaksi tai kevyen ja raikkaan salaatin. Kurkkaa reseptejä "ruokaohjeita"-sivuiltamme.
VihreäKeiju tammenlehvä -salaattia
3 valkosipulin kynttä
1½ dl oliiviöljyä
8 vaaleaa leipäviipaletta
oliiviöljyä paistamiseen
sinappia
2-3 rkl sitruunamehua
½ rkl Worchestershire-kastiketta
parmesan-juustoa
1 pieni prk anjovisfileitä paloiteltuna
Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita oliiviöljyn joukkoon. Anna maustua vähintään tunnin.
Revi salaatti sopiviksi suupaloiksi ja pane viilenemään kannelliseen astiaan jääkaappiin. Leikkaa leivät 1,5 x 1,5 cm: n kuutioiksi ja paista pannulla oliiviöljyssä rapeiksi ja kullanruskeiksi. Poista oliiviöljyn joukosta valkosipulin kynnet.
Sekoita isossa salaattikulhossa sinappi, sitruunamehu, Worchestershirekastike, parmesanraaste, paloitellut anjovikset ja viimeisenä valkosipuliöljy.
Kaada kulhoon salaatti ja sekoita hyvin. Lisää pinnalle leipäkuutiot ja parmesanraaste.