Pitkän työuran Honkatarhoilla tehneet kankaanpääläinen Arja ja honkajokelainen Elina kuvaavat leikkisästi, että he ovat salaattien tavoin "juurtuneet töihin Honkatarhoille". He aloittivat ruukkuvihannesten parissa samana vuonna 1991. Yksikään päivä ei ole täysin samanlainen. Siitä pitävät huolen päivittäin vaihtuvat pakkauskaverit ja erilaiset ruukkutuotteet. Iloiset ja eläväiset naiset viihtyvät työssään, koska paikka on viihtyisä ja tarhalla vallitsee ikuinen kesä talvellakin. He toivovat töiden jatkuvan tulevaisuudessakin. Henkistä terveyttä edistetään yhteisellä harrastuksella. Arja on harrastanut pitsinnypläystä jo 35 vuotta. Hän sai houkuteltua Elinankin mukaan toimintaan vuonna 1995.

1 ruukku VihreäKeiju -jääsalaatti
½ VihreäKeiju -kurkkua
4-5 tomaattia
1 iso sipuli
20 mustaa oliivia
200g fetajuustoa kuutioina
1 tl kuivattua oreganoa tai basilikaa tai 2 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
Kuori ja leikkaa sipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit ja kurkku. Suikaloi salaatti vadin pohjalle. Lado tomaatti-, kurkku- ja sipuliviipaleet kerroksittain salaatin päälle. Levitä valutetut juustokuutiot salaatiainesten päälle ja koristele mustilla oliiveilla.
Sekoita öljypohjainen kastike ja kaada salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ja tarjoa mahdollisimman kylmänä.