Eija on ehtinyt kokea yritysten muutokset ja kasvun vuosien varrella. Hän aloitti 1986 Honkatarhoilla, jolloin tuotannossa oli pelkkää kurkkua. 12 vuotta myöhemmin kurkunviljely vaihtui ruukkuvihannesten tuotannoksi, jolloin Eija siirtyi salaattien ja yrttien pariin. Muut kuviot veivät Eijan hetkeksi pois vihreästä maailmasta, mutta hän palasi Hevi-Kolmiolle kurkkujen pariin vuonna 2005.
Honkajokelainen Eija nauttii työpaikan ikuisesta kesästä, mikä vahvistaa hyväntyylisen naisen muutenkin positiivista mieltä. Liikunta auttaa pitämään paikat kunnossa. Elämänmyönteinen Eija harrastaa työn vastapainona mm. uimista, lenkkeilyä, hiihtoa ja rullaluistelua. Kun nuorin lapsi muuttaa vuoden kuluttua pois kotoa, haaveilee Eija matkustelusta muuallekin kuin kasvihuoneille.

1 pussi kuivahiivaa tai 25g tuoretta
3 dl kädenlämpöistä maitoa tai vettä
3 rkl hunajaa
2 rkl öljyä tai margariinia
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
n. 7 dl sämpyläjauhoja
2 tl kuivattua oreganoa
lisäksi tuoretta basilikaa mieltymyksesi mukaan muutamasta oksasta koko ruukulliseen.
Sekoita kuivahiiva, suola, ruisjauhot ja oregano keskenään tai jos käytät tuorehiivaa lisää se nesteeseen. Sekoita taikinaseokseen maito/vesi, hunaja, öljy, silputtu basilika ja sämpyläjauhot vähän kerrallaan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla n. 30 minuttia. Pyörittele sämpylöiksi ja paista 225 asteessa uunin keskiosassa n. 10 minuuttia.